Kehityksestä, populaarikulttuurista ja ystävyydestä

Lähes kolme viikkoa on vierähtänyt viimeistä blogipäivityksestä. Se ei ollut suunniteltu juttu, vaan johtuu siitä että olen tänä aikana selvitellyt joitakin asioita yksityiselämässäni ja lisäksi viime viikko meni lähinnä valmistellessa kattavaa esittelyä Woomal-hankkeesta työkavereitani ja partiolaisia varten.. Nyt olen sitten esitellyt hankkeen täällä ”päätukikohdassani” Mborossa viime perjantaina sen lisäksi, että olin kaksi viikkoa aikaisemmin avustamassa hankkeen esittelyssä Diourbelin toimintakeskuksessa. Vielä on jäljellä esittely paikallisille partiolaisille ensi sunnuntaina. Hanke on siis pikkuhiljaa pääsemässä vauhtiin: rekrytointi on käynnistetty ja koulutukset aloitetaan toukokuussa. Ilmakin osoittaa lämpenemisen merkkejä – eilen hikoilin melkein koko päivän ja kesää kohti mentäessä se tulee varmaan olemaan vakio-olotilani...

Sain siskoltani vähän aikaa sitten viestin, jossa hän kertoi, että oli jostain lukenut Sénégalin olevan Afrikan kehittyneimpiä maita – miten sitä nyt sitten mitataankin. Omat kokemukseni Afrikan maista rajoittuvat toistaiseksi Sénégaliin, mutta väite voi hyvinkin pitää paikkansa. Vaikka elämä täällä on erilaista kuin Suomessa, en todellakaan tunne olevani ns. kehitysmaassa. Maan poliittinen tilanne on lievää korruptiota lukuunottamatta kohtalaisen vakaa ja demokraattinen, maassa vallitsee rauha, lukutaitoisuus on kohtalaisen hyvä (noin 60%), HIV/AIDS-esiintyneisyys on vain noin 1 % eikä äärimmäistä köyhyyttä pahemmin näy. Ihmiset ovat päteviä, aktiivisia ja yhteistyötaitoisia; monilla on koulutusta, vaikka työllistyminen onkin hieman haasteellista. Sosiaalisuus, vieraanvaraisuus, jakaminen ja kommunikaatio ovat täällä arvossaan. Oma lukunsa on paikallinen huumori ja vitsailu, joka on kuulemani mukaan osasyy hyvin säilyneeseen rauhaan. Toki täällä on omat ongelmansa, mutta niin on Suomessakin: työttömyyttä ja maaseudun autioitumista kuten Sénégalissakin, mutta myös masennusta, syömishäiriöitä ja alkoholismia jne. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikki maailman maat ovat tavallaan kehitysmaita, koska kaikissa maissa on kehitettävää eikä täydellistä maata tietääkseni vielä ole olemassa.

Monilta osin elämä täällä on yllättävänkin samanlaista kuin Suomessa: globalisaation myötä monet täällä pukeutuvat länsimaiseen tyyliin, vaikka myös perinteinen ja näyttävä senegalilainen tyyli on onneksi vielä voimissaan. Useimmilla tuntemillani ihmisillä on kännykkä ja TV:stä näytetään osittain samoja sarjoja kuin Suomessa, tosin ranskaksi dubattuna: CSI (”Les Experts”), Cold Case –Todistettavasti syyllinen, Criminal Minds (”Les Esprits Criminels”) ja Kyle XY. Lisäksi päivisin näytetään kansainväliseen tapaan todella huonoja saippuasarjoja... ;) . Kuten vaatteiden, myös musiikin suhteen täällä ollaan monipuolisia ja Afrikan MTV:llä soitetaan sekä oman mantereen että länsimaiden hittejä. Lisäksi jostain käsittämättömästä syystä (ehkä ranskankielisyytensä vuoksi) Céline Dion tuntuu olevan täällä todella suosittu – ei voi välttyä kuulemasta, vaikka haluaisi. Itse lämpenen enemmän reggaelle ja paikalliselle senegalilaiselle musiikille, joita täällä myös paljon kuunnellaan. Pariin otteeseen on muuten paikallisten muusikoiden kanssa tullut puheeksi myös suomalainen artisti Hasse Walli, joka oli aikoinaan täällä ilmeisesti aika suosittukin... ;)

Parhaiten kulttuurieroja hälventää tietysti ystävyys. Kielitaidon puutteen vuoksi se on täällä ollut hieman haasteellista, mutta nykyään kykenen jo siedettävän hyvin kommunikoimaan ranskaksi ja muutamia läheisempiäkin ystävyyssuhteita on syntynyt. Jos vaan jaksaa pitää mielen avoinna ja uskaltaa puhua hankaluuksista huolimatta, ystäviä kyllä löytyy ja kielitaitokin kasvaa kommunikoidessa. Myös rakkaus yli kulttuurirajojen tunnetusti lähentää, mutta se ei ole täysin ongelmatonta; muutamia sellaisia onnellisia rakkaustarinoita lähipiiristänikin täällä kuitenkin löytyy.