Kehityksestä, populaarikulttuurista ja ystävyydestä

Lähes kolme viikkoa on vierähtänyt viimeistä blogipäivityksestä. Se ei ollut suunniteltu juttu, vaan johtuu siitä että olen tänä aikana selvitellyt joitakin asioita yksityiselämässäni ja lisäksi viime viikko meni lähinnä valmistellessa kattavaa esittelyä Woomal-hankkeesta työkavereitani ja partiolaisia varten.. Nyt olen sitten esitellyt hankkeen täällä ”päätukikohdassani” Mborossa viime perjantaina sen lisäksi, että olin kaksi viikkoa aikaisemmin avustamassa hankkeen esittelyssä Diourbelin toimintakeskuksessa. Vielä on jäljellä esittely paikallisille partiolaisille ensi sunnuntaina. Hanke on siis pikkuhiljaa pääsemässä vauhtiin: rekrytointi on käynnistetty ja koulutukset aloitetaan toukokuussa. Ilmakin osoittaa lämpenemisen merkkejä – eilen hikoilin melkein koko päivän ja kesää kohti mentäessä se tulee varmaan olemaan vakio-olotilani...

Sain siskoltani vähän aikaa sitten viestin, jossa hän kertoi, että oli jostain lukenut Sénégalin olevan Afrikan kehittyneimpiä maita – miten sitä nyt sitten mitataankin. Omat kokemukseni Afrikan maista rajoittuvat toistaiseksi Sénégaliin, mutta väite voi hyvinkin pitää paikkansa. Vaikka elämä täällä on erilaista kuin Suomessa, en todellakaan tunne olevani ns. kehitysmaassa. Maan poliittinen tilanne on lievää korruptiota lukuunottamatta kohtalaisen vakaa ja demokraattinen, maassa vallitsee rauha, lukutaitoisuus on kohtalaisen hyvä (noin 60%), HIV/AIDS-esiintyneisyys on vain noin 1 % eikä äärimmäistä köyhyyttä pahemmin näy. Ihmiset ovat päteviä, aktiivisia ja yhteistyötaitoisia; monilla on koulutusta, vaikka työllistyminen onkin hieman haasteellista. Sosiaalisuus, vieraanvaraisuus, jakaminen ja kommunikaatio ovat täällä arvossaan. Oma lukunsa on paikallinen huumori ja vitsailu, joka on kuulemani mukaan osasyy hyvin säilyneeseen rauhaan. Toki täällä on omat ongelmansa, mutta niin on Suomessakin: työttömyyttä ja maaseudun autioitumista kuten Sénégalissakin, mutta myös masennusta, syömishäiriöitä ja alkoholismia jne. Oikeastaan voisi sanoa, että kaikki maailman maat ovat tavallaan kehitysmaita, koska kaikissa maissa on kehitettävää eikä täydellistä maata tietääkseni vielä ole olemassa.

Monilta osin elämä täällä on yllättävänkin samanlaista kuin Suomessa: globalisaation myötä monet täällä pukeutuvat länsimaiseen tyyliin, vaikka myös perinteinen ja näyttävä senegalilainen tyyli on onneksi vielä voimissaan. Useimmilla tuntemillani ihmisillä on kännykkä ja TV:stä näytetään osittain samoja sarjoja kuin Suomessa, tosin ranskaksi dubattuna: CSI (”Les Experts”), Cold Case –Todistettavasti syyllinen, Criminal Minds (”Les Esprits Criminels”) ja Kyle XY. Lisäksi päivisin näytetään kansainväliseen tapaan todella huonoja saippuasarjoja... ;) . Kuten vaatteiden, myös musiikin suhteen täällä ollaan monipuolisia ja Afrikan MTV:llä soitetaan sekä oman mantereen että länsimaiden hittejä. Lisäksi jostain käsittämättömästä syystä (ehkä ranskankielisyytensä vuoksi) Céline Dion tuntuu olevan täällä todella suosittu – ei voi välttyä kuulemasta, vaikka haluaisi. Itse lämpenen enemmän reggaelle ja paikalliselle senegalilaiselle musiikille, joita täällä myös paljon kuunnellaan. Pariin otteeseen on muuten paikallisten muusikoiden kanssa tullut puheeksi myös suomalainen artisti Hasse Walli, joka oli aikoinaan täällä ilmeisesti aika suosittukin... ;)

Parhaiten kulttuurieroja hälventää tietysti ystävyys. Kielitaidon puutteen vuoksi se on täällä ollut hieman haasteellista, mutta nykyään kykenen jo siedettävän hyvin kommunikoimaan ranskaksi ja muutamia läheisempiäkin ystävyyssuhteita on syntynyt. Jos vaan jaksaa pitää mielen avoinna ja uskaltaa puhua hankaluuksista huolimatta, ystäviä kyllä löytyy ja kielitaitokin kasvaa kommunikoidessa. Myös rakkaus yli kulttuurirajojen tunnetusti lähentää, mutta se ei ole täysin ongelmatonta; muutamia sellaisia onnellisia rakkaustarinoita lähipiiristänikin täällä kuitenkin löytyy.

Sénégalin itsenäisyyspäivä ja tavallista arkielämää

Viime lauantaina 4.4. vietettiin Sénégalin itsenäisyyspäivää. Sénégalin itsenäistyminen tapahtui siis 49 vuotta sitten vuonna 1960 ilman sotaa, Ranskan kanssa käytyjen neuvottelujen tuloksena. Sénégalin ensimmäinen presidentti oli Léopold Sédar Senghor, joka oli paitsi poliitikko, myös runoilija ja kulttuuriteoreetikko. Kuten jo aikaisemmassa jutussani kerroin, Sénégalin tämänhetkinen ja kolmas presidentti on Abdoulaye Wade. Itse en nähnyt itsenäisyyspäivän juhlallisuuksia lauantaina TV:stä, koska vietin päivän rannalla hengaillen ja grillaten kalaa. Illalla toimintakeskuksessa, Projet Jappoossa, järjestettiin akustinen illanvietto: laulua, kitaransoittoa, djembe-rumpuja ja välillä myös tanssia vähän menevämmän musiikin tahtiin. Itselleni pehmeä, akustinen ja myös hieman kantaaottava musiikki sopi täydellisesti ja ihastuin myös laulaja Njugan ääneen. Hän toimii täällä paikallisen invalidiliiton puheenjohtajana. Sain esimakua tästä musiikista jo edellisenä iltana harjoituksissa toimintakeskuksen katolla, palmujen ympäröimänä ja tähtitaivaan alla :)

Arkielämääni liittyen ajattelin tällä kertaa kertoa jotain myös syömistottumuksista täällä. Normaali aamupala täällä on vajaa puolikas patonki, jonka välissä on esim. tonnikalaa tai mausteista papuseosta. Sen kanssa juodaan Café Toubaa, jossa on vähemmän kofeiinia kuin tavallisessa kahvissa ja lisäksi mausteita ja sokeria. Lounaaksi syödään useimmiten Sénégalin kansallisruokaa, thiep bou djeniä eli riisiä ja kalaa kevyessä öljymarinadissa, lisänä keitettyjä vihanneksia kuten maniokkia, porkkanaa, kurpitsaa ja munakoisoa. Joskus kalan sijasta tarjotaan äyriäiskastiketta tai lihaa maapähkinäkastikkeessa. Lämpimät ateriat syödään yleensä isoilta yhteisiltä lautasilta.

Illallinen on usein samantapainen kuin lounas, tosin riisin sijasta saatetaan käyttää pastaa ja lisätä siihen esim. paistettua munaa ja sipulia. Itse ostan illalla usein puolikkaan patongin, jossa on täytteenä kanaa, sipuliseosta, salaattia, tuoreita vihanneksia ja erikoisuutena ranskalaisia perunoita - eilen näin patongin täytteenä jopa spagettia ;) Ruoan tai veden kanssa ei ole ollut Mborossa ongelmia, koska vesi on täällä puhdasta. Aamiainen maksaa vain reilut 0,20 euroa ja lounaan saan ilmaiseksi muiden toimintakeskuksen työntekijöiden kanssa. Illalla täytetty patonki kanalla maksaa 1,50 €, ilman kanaa tai muuta lihaa 0,75 €.

Yleisesti ottaen paikalliset tuotteet ja ruoka ovat halpoja ja ulkomailta tuodut tuotteet taas kalliimpia. Paikalliset eivät juurikaan syö tuoreita vihanneksia tai hedelmiä, vaan lähinnä edellä mainittuja ruokia. Lisäksi juodaan paljon sokeripitoista vihreää teetä, atayaa. Nyt kun olen saanut hankittua pienen jääkaappini lisäksi kaasukeittimen, voin alkaa laittaa ruokaa myös kotona :) Useimmilla muillakin asuntolassa asuvilla (Chef Ndour, Pape Niang, Gérard, ajoittain Zal Séne) on kaasukeitin ruuanlaittoa varten, mutta tällä hetkellä taidan olla ainoa, jolla on jääkaappi.

Elinkustannukset täällä ovat siis melko alhaiset ja myöskään liikkumiseen ei kulu paljon rahaa, koska usein pääsen 3-4 km:n matkan töihin autolla naapureiden kyydissä; joskus taas kävelen ja joskus kuljen yhteiskuljetuksella autossa, johon otetaan kuljettajan lisäksi kuusi matkustajaa, vaikka tilaa olisi virallisesti vain neljälle... ;) Turvavöitä täällä ei pahemmin ole käytössä, ainakaan vanhemmissa autoissa, mutta toisaalta kyytikin on halpaa: 0,20 € per henkilö. Vuokraa vapaaehtoistyöntekijöiden ei yleensä tarvitse maksaa, mutta ehdotin itse että voisin maksaa edes nimellistä vuokraa, koska saan joka tapauksessa Suomen työvoimatoimistolta tukea elinkustannuksiani varten työelämävalmennustuen muodossa.

Kuten aikaisemmin mainitsin, työpäivät täällä ovat pitkiä: yleensä saavun töihin 8.30-9.30 ja lähden kotiin 19.00-20.00. Välillä olen siis ollut aika väsynyt, vaikka päivään mahtuu myös sosiaalista hengailua pelkän työnteon lisäksi. Ylihuomenna perjantaina lähden vierailemaan toisessa partiolaisten toimintakeskuksessa Diourbelissa, jossa on tällä hetkellä paljon kuumemmat ilmat kuin täällä Mborossa: arviolta noin 35 astetta tai enemmän, eikä juurikaan tuulta... Tarkoituksena on esitellä projektin käynnistyssuunnitelmaa paikan päällä ja aloittaa työntekijöiden rekrytoiminen projektiin julkistamalla avoimet työpaikat. Jokaiseen viiteen toimintakeskukseen tullaan rekrytoimaan kaksi työntekijää Woomal-projektia varten. Lisäksi kansallisella tasolla palkataan kaksi henkilöä Dakarin keskustoimistoon.