Kemian teollisuutta, mehiläisiä, pienviljelystä ja vaarallista venematkailua

Taas on melkein kaksi viikkoa vierähtänyt ihan siivillä. Vähän liian pitkä tauko blogin pitämiseen, koska siinä ajassa ehtii jo tapahtua aika monenlaista. Sénégalissa on muun muassa pidetty paljon poliittista keskustelua herättäneet kunnallisvaalit - minä taas olen ostanut jääkaapin, osallistunut islamilaiseen nimenantojuhlaan, sairastanut pienen vatsataudin ja käynyt ensimmäistä kertaa tanssiharkoissa ;)

Näiden kuluneiden viikkojen aikana olen myös tutustunut lähemmin muutamiin senegalilaisiin elinkeinoihin: kemian teollisuuteen, mehiläistarhaan ja maanviljelykseen. Näistä ensiksi mainittu on yksi Sénégalin tärkeimmistä elinkeinoista. Les Industries Chimiques du Sénégal (ICS) työllistää paljon ihmisiä kolmella suurella tehtaallaan, joista yksi on pääkaupunki Dakarissa ja kaksi Mboron lähistöllä. Näistä lähimmällä kävin vajaat kaksi viikkoa sitten vierailemassa. Tällä lähitehtaalla ollaan erikoistuttu kemiallisten happojen tuottamiseen ja käsittelyyn; hieman kauempana olevalla tehtaalla taas louhitaan fosfaattia kaivoksissa.

Jos olen ranskankielen taidoiltani oikein ymmärtänyt, fosfaattia ja rikkiä yhdistämällä tuotetaan rikkihappoa, jota voidaan sitten taas käyttää moniin tarkoituksiin. Valitettavasti rikkihappoa ja muita kemiallisia jätteitä päätyy jonkin verran myös mereen, jossa ne aiheuttavat kalojen ja muiden eliöiden kuolemista ja saastuttavat vettä. Rikkihapon lisäksi tehtailla tuotetaan myös muita happoja eikä niiden hengittäminen ole työntekijöille kovinkaan terveellistä - en tosin ole saanut varmaa faktatietoa työolosuhteista, ainoastaan kuullut joidenkin tehtailla työskennelleiden ja vierailleiden mielipiteitä asiasta. Epäkohdista huolimatta fosfaatti on yksi Sénégalin tärkeimmistä vientituotteista ja tehtaat tuovat paljon työpaikkoja sinne, missä niitä muuten on aika heikosti. Kuulemani mukaan kaikki ICS:n tehtaat ovat siirtyneet intialaisomistukseen ja sen jälkeen niillä on käynnistetty jonkinlaisia ympäristöohjelmia; toivottavasti myös työntekijöiden oloihin on alettu kiinnittää enemmän huomiota.

Pienimuotoisempina ja todennäköisesti ympäristön kannalta suotuisampina elinkeinoina olen tutustunut mikrolainan voimin käynnistettyyn mehiläistarhaan ja omatoimiseen pienviljelystilaan. Mehiläistilalla työskentelee kolme henkilöä ja autonkuljettaja. Työ on melko rankkaa, koska mehiläiset ovat erittäin aggressiivisia kun niitä häiritään, minkä sain todeta vieraillessani tilalla. Hunajan keruu mehiläisten laatikoista tapahtuukin siksi vasta pimeän tultua, kun viereisellä tiellä ei enää liiku paljon ihmisiä. Sain vierailullani otettua mehiläisistä nopeasti muutamia kuvia, eivätkä ne suojavarustuksen läpi päässeet pistämään, mutta kyllä ne joka puolelle vaatteiden ja suojamaskin ympärille tulivat kiinni. Käsittääkseni mehiläiset tuottavat ihan kiitettävän hyvin hunajaa myytäväksi ja näin ollen elinkeino on menestynyt kohtuullisesti. Mehiläiset myös tuottavat paremmin silloin, kun ympäristö on puhdas, mikä kannustaa huolehtimaan ympäristön siisteydestä.

Myös vierailu paikallisella pienviljelystilalla oli mielenkiintoinen. Tilan omistaja Alioun on viljellyt maata vuosikausia kohtalaisen menestyksekkäästi siitä huolimatta, että maaperä on erittäin kuivaa. Hän on metsittänyt aavikoitumisen uhkaamaa ympäristöä itse kanadalaisilla filau-puilla, jotka ovat juurtuneet hyvin ja estävät hiekkaa leviämästä kasvimaan päälle. Puita ei istuteta hajanaisesti ympäriinsä, vaan ensin melko tiiviisti yhteen paikkaan ja kun puut ovat juurtuneet, tehdään sama viereiselle alueelle. Näin kastelu on helpompaa ja puilla on paremmat mahdollisuudet jäädä henkiin. Kasvimaa on myös täytynyt suojata verkoin, jotta vuohet eivät pääse syömään kasveja. Verkkojen tilalle on tarkoitus kasvattaa piikkipensaista luonnonmukaisempi aita, joka myös suojaa kasveja paremmin kuin verkot. Toisin kuin useilla muilla senegalilaisilla tiloilla, Aliounin tilalla käytetään kemiallisten lannoitteiden sijaan myös luonnonmukaisempia lannoitteita, kuten lantaa ja kompostimultaa.

Kaikesta huolimatta työtilanne ainakin täällä Mboron alueella, kuten todennäköisesti myös muualla Sénégalissa ja Afrikassa yleensäkin on aika heikko. Ihmiset työskentelevät osa-aikaisesti ja joutuvat usein itse työllistämään itsensä tai työskentelemään vapaaehtoisina ilman palkkaa, kuten monet työkavereistani. Vaikka osa ihmisistä on erittäin tyytyväisiä elämäänsä täällä, Sénégal on merellisen sijaintinsa vuoksi nykyään yksi niistä Afrikan maista, joiden kautta lähdetään työn ja taloudellisesti turvatumman elämän perässä hengenvaarallisille venematkoille kohti Kanarian saarta ja Eurooppaa. Matka pitkissä, kapeissa ja täpötäysissä puuveneissä hurjien aaltojen keskellä on pitkä ja vaarallinen. Myös Mborosta on ihmisiä lähtenyt tälle matkalle, enkä tiedä kuinka moni on siitä on selvinnyt; joitakin myös tullut takaisin, kun elämä Euroopassa ei olekaan ihan vastannut odotuksia.

Vaikka olinkin jo tästä ilmiöstä tietoinen, järkytyin silti, kun yksi työkavereistani, Assane ”Oua” Samb, kertoi myös suunnitelleensa lähtöä. Oli kauheaa ajatella omaa kaveriaan matkustamassa yhdessä noista veneistä kohti Eurooppaa, jossa olisi mahdollisesti edessä valitettavasti vielä lisää haasteita, kuten pimeisiin töihin ajautuminen. Onneksi Oua ei tainnut olla aivan vakavissaan eivätkä kaikki täällä suinkaan kaipaa Eurooppaan, koska elämä täällä on monella tavalla onnellista. Mielestäni Euroopalla olisi kuitenkin varaa vastaanottaa enemmän innokkaita työntekijöitä täältä varsinkin eurooppalaisen väestön ikääntyessä; toisaalta olisi hyvä jos työtilanne myös Afrikassa kohentuisi eikä ihmisten olisi pakko muuttaa työn perässä eroon sukulaisistaan, ystävistään ja kotiseudustaan.

Lievää kulttuurishokkia ja Le Gamou

Reilut kolme viikkoa Mborossa - lähes kuukausi Senegalissa - on jo takana. Aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo pitkäänkin. Suomi on jossain kaukana, vaikka kyllä ajatuksissa ja netin kautta lähellä. Alkuhuuman laannuttua koti-ikävääkin on jo vähän ollut ilmassa.

Woomal-hanke itsessään ei ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin, koska alkuvaiheessa tarvitaan paljon suunnittelua sen suhteen, mitä asioita tullaan painottamaan ja miten niiden suhteen edetään. Projektiin on suunniteltu sisältyvän ainakin ympäristökasvatusta ja mikroluottoja ympäristön kannalta kestäville hankkeille, mahdollisesti myös jätteiden keruuta ja jätehuollon kehittämistä sekä kuivien, eroosiosta kärsivien alueiden metsittämistä. Tällä hetkellä projektia käsitellään yhtenä osana Suomen partiolaisten laajennettujen valiokuntien konferenssia Espoossa, jossa on paikalla myös kaksi Senegalin partiolaisten edustajaa, Ibrahima Gueye ja Diarietou Gueye. Kun Ibou ja Diarie palaavat takaisin Senegaliin, he voivat antaa uutta tietoa siitä, missä projektin suhteen mennään. Sen jälkeen käynnistyvät myös vierailut muissa projektiin osallistuvissa partiolaisten toimintakeskuksissa: Niakharissa, Fimelassa, Koldassa ja mahdollisesti myös Diourbelissä, jossa olenkin jo kerran käynyt.

Näin alkuvaiheessa olisi kai tärkeintä sopeutua ja löytää oma tapansa osallistua paikalliseen elämään ja kulttuuriin, mikä onkin osoittautunut haasteellisemmaksi kuin osasin kuvitella Suomesta lähtiessäni. Erilaisuus täällä liittyy tietysti jonkin verran myös olosuhteisiin, mutta ehkä enemmän kulttuuriin ja kieleen. Itse en enää pidä Senegalia varsinaisena kehitysmaana, vaan elämä täällä on mielestäni hyvinkin kehittynyttä. Lähinnä tunnen itseni kehittymättömäksi, koska kaikki muut osaavat ranskaa ja wolofia ja heiltä sosiaalisten kontaktien luominen ja ylläpitäminen tuntuu käyvän luonnostaan. Myös monet käytännön asiat kuten ostoksilla käynti sujuvat paikallisilta paljon sujuvammin, koska he tietävät miten täällä toimitaan. Ehkä tämä on sitten sitä kulttuurishokkia, josta paljon puhutaan, tai sitten vain omaa omituisuuttani...

Lähinnä siis kielitaito ja ihmisten supersosiaalisuus täällä ovat osoittautuneet jonkinlaisiksi kompastuskiviksi, koska itse en aina jaksa olla niin sosiaalinen enkä edes pysty samanlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen tällä rajallisella kielitaidolla. Pitäisi kuitenkin jaksaa yrittää eikä lannistua... Ranskaahan tänne tultiin oppimaan ja tutustumaan toisenlaiseen kulttuuriin, nyt siihen on tilaisuus. Pelkkä tarkkailu on kuitenkin turhauttavaa, jos ei itse pysty osallistumaan. Tämä tuli todettua ensi kertaa kunnolla reilu viikko sitten, kun maanantaina 9.3. vietettiin yhtä islamilaisen maailmaan suurista juhlista, profeetta Mohammedin syntymäjuhlaa. Juhlan nimi on Le Gamou ja sitä kokoonnutaan viettämään yhdessä, niin kuin Suomessa joulua, mutta täällä vaan paljon suuremman ihmismäärän kanssa. Ihmiset matkustavat paikallisten hengellisten oppaiden, marabouiden, kotipaikkakunnille ja viettävät siellä juhlan aaton, varsinaisen juhlapäivän ja usein vielä päivän tai pari sen jälkeen. Mboroa lähellä oleva Tivaouanen kylä on suosittu juhlapaikka siellä asuvan maraboun takia ja sinne siis lähdimme porukalla. Koska en ole kokenut partiolainen tai festareilla kävijä, telttamajoitus jo sinänsä oli stressaavaa ;) Ihmisiä oli paljon ja läpi illan ja yön kuunneltiin uskonnollista laulantaa arabiaksi, joten nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Juhlan henkeen kuuluu myös se, että syödään hyvin ja hengaillaan yhdessä, mikä on tietysti mukavaa, mutta koska paikalla oli niin paljon vieraita ihmisiä enkä usein ymmärtänyt kieltäkään, en oikein päässyt mukaan juhlatunnelmaan.

Juhlan jälkeen seurasi paluu arkeen ja lyhyt kolmipäiväinen työviikko. Nyt viikonlopun jälkeen tekisi kyllä jo mieli päästä kunnolla käsiksi töihin ja siihen suuntaan ollaankin pienin askelin menossa. Mutta kuten alussa totesin, hankkeiden käynnistäminen vie aina oman aikansa.

Tarja Halosen vierailu ja muita pikkutapahtumia ;)

Tässä reilun viikon aikana on ehtinyt kertyä taas paljon asioita, joista olisin halunnut jo aikaisemmin kertoa, mutta en ole tällä viikolla saanut kunnon tilaisuutta paneutua blogiini. Vähän jälkijunassa siis kuljetaan, mutta kuten Senegalissa on tapana sanoa, ce n'est pas grave (se ei ole vakavaa)... ;) Viime viikon tiistai oli siis ensimmäinen varsinainen työpäiväni täällä ja silloin kävimme muutaman työkaverin kanssa tutustumassa paikalliseen päiväkotiin, jossa vietettiin värikästä Mardi Gras -juhlaa tanssin ja laulun merkeissä. Sain jopa kuvattua pätkiä juhlasta videolle ja niitä olisi kiva saada näytille myös tänne blogiin, mutta se ei tällä hetkellä taida olla mahdollista. Illalla aikuisilla oli myös oma Mardi Gras -karnevaalinsa, mutta sinne en pitkän päivän jälkeen enää jaksanut mennä, varsinkin kun päivällä oli jo niin hyvät kemut :)

Viime viikon keskiviikkona olin ensimmäistä kertaa mukana läheisen kylän, Taiba Ndiayen, lukiossa, jossa aloitettiin nuorille suunnattu koulutusjakso koskien terveyttä ja aikuistumista. Samantapaista koulutusta tullaan siis tarjoamaan myös ympäristöasioissa yhtenä osana Woomal-hanketta. Tällä viikolla vierailin koululla toista kertaa saman koulutuksen merkeissä.

Perjantaisin täällä on tapana pukeutua vähän hienommin ja perinteiseen senegalilaiseen tyyliin, koska silloin on islamilaisen maailman pyhä päivä, johon kuuluu miehillä myös käynti moskeijassa (se ei kyllä aina ole niin turhan tarkkaa...). Viikko sitten perjantaina vietimme iltaa osan työkavereistani kanssa leirinuotiolla, jossa soitettiin djembe-rumpuja, tanssittiin, laulettiin ja leikittiin. Tapahtuman takana olivat paikalliset koululaiset, joista suurin osa oli käsittääkseni partiolaisia, ja joukko luokkaretkellä olevia belgialaisia.

Lauantaina oli siivouspäivä töissä, jonka jälkeen soitettiin taas djembe-rumpuja, juotiin teetä, katsottiin jalkapalloa telkkarista ja pelattiin Scrabblea, mikä on täällä partiolaisten toimintakeskuksessa erittäin suosittu harrastus ;) Sunnuntaina pesin ensimmäistä kertaa pyykkiä, mihin vierähtikin melkein pari tuntia, koska se on täällä tehtävä käsin. Lounaan jälkeen oli paikallisten sudenpentujen kokous, jossa leikittiin, laulettiin ja juteltiin vähän yhteiskunnallisistakin asioista. Sen jälkeen lähdin vielä käymään rannalla n. 5 km päässä kylästä belgialaisen vapaaehtoistyöntekijän Christinen kanssa.

Tällä viikolla ei sitten olekaan tapahtunut niin paljon uutta, alkuhuuma alkaa jo laantua... Merkittävin tapahtuma suomalaisten kannalta on tietysti ollut presidentti Tarja Halosen vierailu täällä Senegalissa 3.-6.3. Olen nähnyt Halosen täällä TV-uutisissa 2 kertaa ja molemmilla kerroilla hänen vierailustaan on näytetty kohtalaisen pitkä pätkä; vierailu on siis saanut osakseen paljon huomiota. Koska uutiset kerrotaan ranskaksi, en ole ihan selvillä kaikista asioista, joita vierailun aikana käsiteltiin, mutta luonnollisesti Halonen on tavannut Senegalin presidentin Abdoulaye Waden ja eri ministereitä sekä tutustunut senegalilaiseen kulttuuriin ja historiaan. Käsittääkseni Halonen on painottanut maiden välistä yhteistyötä, ympäristöasioita ja naisten/tyttöjen aseman kohentamista Senegalissa (koska sillä on yleensä suuri vaikutus koko perheeseen ja laajemmin myös muuhun ympäristöön). Keskusteluissa on esiintynyt myös kansainvälinen talouskriisi ja sen suuri vaikutus erityisesti köyhempiin maihin.