tiistai 21. heinäkuuta 2009

Woomal-hankkeesta, -leiristä ja maailmanparannuksen olemuksesta

Niinhän siinä sitten kävi, että kun lähtö alkaa lähetä, niin vielä tekisi mieli jäädä... Suomeen paluuseeni on nyt alle kuukausi aikaa ja hommia täällä kyllä riittäisi. Viime viikon lopussa järjestettiin kolmen päivän koulutusjakso Woomal-hankkeeseen palkatulle henkilökunnalle itse hankkeeseen ja yleisesti ympäristönsuojeluun liittyen. Paikalla oli henkilökuntaa kaikista hankkeeseen osallistuvista partiolaisten toimintakeskuksista eli Mborosta, Fimelasta, Koldasta, Niakharista ja Diourbelista. Koulutuksessa käytiin läpi hankkeen toimintasuunnitelma kuukausittain jokaisen keskuksen kohdalla, yleisiä ympäristönsuojeluasioita, mikroluottokassan hoitoon liittyviä seikkoja ja hankkeen käytännön toimintaa. Hanke siis vihdoin käynnistyy ja aktiviteetit aloitetaan, harmi vaan että itseni pitäisi alkaa palata Suomeen, juuri kun päästiin asiaan... Kehitysyhteistyöhankkeiden hidas käynnistyminen ei kuitenkaan ole mitenkään epätavallista, vaan se on yleensä hankkeen haastavin vaihe ja siksi myöskään ensimmäisen vapaaehtoisen rooli ei ole siitä helpoimmasta päästä.

Tässä vaiheessa tulee väistämättä mieleen pohtia, onko maailma blogini otsikon mukaan yhtään parantunut täällä oloaikani. Woomal-hankkeella on kieltämättä mahdollisuuksia parantaa maailmaa ympäristön ja ihmisten työllistymisen osalta ja tämän toteuttamiseksi on jo tehty paljon työtä; nyt on edessä käytännön toimintavaihe, jolloin tuloksia voidaan todella saada näkyville. Sekä projektin osalta että omassa elämässäni täällä fiilikseni ovat vaihdelleet reissuni aikana iloisesta toiveikkuudesta synkkiin harmaisiin hetkiin, jolloin tuntuu että mikään ei etene. Tasapainoilu optimismin ja pessimismin välillä on haastavaa enkä vielä ole löytänyt salaisuutta siihen, miten vaakakupin saisi kallistumaan pysyvästi positiivisemman puolelle. Tätäkin kehitysyhteistyötä on siis vielä tehtävänä itseni kanssa... ;) Muuten sanoisin maailmanparannuksesta hieman kliseisesti, että se alkaa usein pienistä asioista, kuten omasta lähipiiristä, josta vaikutus voi sitten yhteistyön voimalla levitä laajemmalle. Sekä yhteistyötä että yksilöllistä panostusta siis tarvitaan. Asiaan uskominen ja tunnetasolla mukanaolo on melko olennaista, jotta kehitystä voisi tapahtua.

Tänään on siitä mielenkiintoinen päivä täällä, että Woomal-leirin valmistelu eli ”pre-camp” alkaa Mborossa kämppäni lähellä CIFOPin koulutuskeskuksen vieressä. Muidenkin maiden partioleirejä on siellä kesän mittaan pidetty ja perjantaina on siis suomalaisten vuoro. Ryhmä saapuu silloin Dakariin ja sieltä ensi tiistaina Mboroon. Vierailuja tehdään myös Diourbelin ja Fimelan kaupungeissa ja leiri päättyy Dakariin. Tämän hetkisten laskelmien mukaan leirille osallistuu 31 suomalaista ja 35 senegalilaista partiolaista. Itse en harmi kyllä taida pystyä olemaan mukana koko aikaa, koska projektiin liittyviä töitä ei voi pistää tauolle ja näin ollen matkustan ensi viikon alussa hoitamaan projektin käytännön järjestelyitä Diourbeliin ja Niakhariin sekä viikon lopussa mahdollisesti uudestaan jopa kauas Etelä-Sénégalin Koldaan. Toimintaa on siis tiedossa loppuajalleni täällä melko reippaanlaisesti, mikä on hyvä, kunhan vaan ehtii välillä levähtääkin... Nettiyhteyksistä ei reissujen aikana ole takuita, mutta palaan blogini ääreen taas tilaisuuden tullen :)

maanantai 6. heinäkuuta 2009

Tilannekatsaus

Kesän edetessä ilmat täällä ovat alkaneet käydä aika hiostaviksi ja Mborossakin pyöritään nykyään lähes päivittäin 30 asteen kieppeillä. Sateita ei Mborossa vielä ole ollut kunnolla kuin yhden kerran, vaikka nyt aletaan jo virallisesti olla sadekaudessa. Usein sanotaan, että kuumalla ilmalla ruokahalukin vähenee, mutta itse olen sen sijaan huomannut saavani äkillisiä makeanhimokohtauksia, vaikka voi olla että oikeasti olisin vaan kylmän veden tarpeessa. Vastoin ennakko-odotuksiani en siis todellakaan ole laihtunut täällä, vaan pikemminkin lihonut... Suurin syy tähän on varmasti liikunnan puute: pitkien työpäivien jälkeen ei yleensä enää riitä paljonkaan energiaa liikunnan harrastamiseen ja kuumalla ilmalla ei meinaisi jaksaa enää kävellä edes työmatkoja. Yleisesti ottaen täällä myös mieluummin liikutaan autolla kuin jalkaisin, joten kyydin tarjoajiakin riittää. Myös ruokavalioni on täällä on aika erilainen kuin Suomessa: vihanneksia tulee syötyä vähemmän ja täysin valkoista leipää taas enemmän. Niin ja tosiaan myös radikaalisti lisääntyneellä sokerinkulutuksella voi olla osansa asiaan ;) Senegalilaiseen maustekahviin ja teehen laitetaan perinteisesti paljon sokeria, virvoitusjuomista on harvoin tarjolla light-versiota ja siihen päälle sitten vielä keksit tai muut makeapalat... Terveellisempänä lisänä ruokavaliooni ovat ilmestyneet mangot, joiden sesonkiaika on juuri meneillään.

Reissustani täällä ei enää ole kovinkaan paljon jäljellä, enää reilut 5 viikkoa. Aika on puolivälin jälkeen alkanut kulua todella nopeasti ja nyt alkaa tuntua, että mielellään ottaisi vähän jatkoaikaa, kun hanke alkaa vihdoinkin kunnolla käynnistyä ja vielä olisi paljon asioita, joita haluaisi täällä tehdä – vaikka toisaalta paljon on jo tullut nähtyä ja koettuakin :) Sopeutuminen paikalliseen elämäntyyliin on ollut vaiherikasta: välillä tuntuu, että on kuin kotonaan, välillä taas että on vieläkin ihan pihalla. Työpaikalla ja tuttujen kavereiden kanssa on luonnollisesti kotoisampi olo, samoin pääkaupunki Dakarissa, koska koen itseni kuitenkin melko kaupunki-ihmiseksi lähes koko ikäni Helsingissä asuneena. Siksi esim. Mboron markkinoilla käynti ja ostosten teko siellä saattaa edelleen olla hieman outo kokemus, kun on tottunut että kaiken tarvitsemansa löytää yhdestä kaupasta ja ostokset saa itse poimia hyllyiltä. Sopeutumisen tunne riippuu tilanteen ja seuran lisäksi ehdottomasti myös yleisestä mielialasta.

Alle kolmen viikon päästä saankin sitten pitkästä aikaa puhua suomea oikein kunnolla, kun ryhmä suomalaisia partiolaisia saapuu Senegaliin Woomal-leiriä varten. Sen jälkeen kaksi viikkoa kuluu leirin merkeissä ja sitten onkin enää 10 päivää aikaa jäljellä täällä ennen suunniteltua kotiinpaluupäivääni, ellen nyt sitten jää tänne vielä hetkeksi lomailemaan töiden loputtua... Lähtöni jälkeen hanke jatkuu ja on toivottavasti siinä vaiheessa jo erittäin elinvoimainen. Itse toivon tänä loppuaikani täällä pystyväni olemaan mahdollisimman paljon hyödyksi hankkeelle ja pääseväni osallistumaan ympäristökasvatustilaisuuksiin ja ympäristön hyväksi tehtäviin aktiviteetteihin. Toivon myös ystävystyväni vielä paremmin työkavereideni kanssa, mihin kyllä riittää tilaisuuksia, jos vaan haluaa. Olen myös silloin tällöin alkanut osallistua työpaikkani ravintolan ruoanlaittoon ja ehkä siis opin vielä ennen lähtöäni kokkaamaan senegalilaisittain. Matkusteltua on jo tullut aika paljon eli siihen ei enää taida olla tarvetta: sekä Etelä- että Pohjois-Sénégalissa on tullut käytyä. Jotain konkreettista, kuten paikallisia taide-esineitä, haluaisin myös viedä mukanani Suomeen valokuvien ja muistojen lisäksi. Vaikka voihan olla, ettei tämä jää viimeiseksi Sénégalin reissukseni, saa nähdä miten elämä kuljettaa... :)