Lievää kulttuurishokkia ja Le Gamou

Reilut kolme viikkoa Mborossa - lähes kuukausi Senegalissa - on jo takana. Aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo pitkäänkin. Suomi on jossain kaukana, vaikka kyllä ajatuksissa ja netin kautta lähellä. Alkuhuuman laannuttua koti-ikävääkin on jo vähän ollut ilmassa.

Woomal-hanke itsessään ei ole vielä päässyt kunnolla vauhtiin, koska alkuvaiheessa tarvitaan paljon suunnittelua sen suhteen, mitä asioita tullaan painottamaan ja miten niiden suhteen edetään. Projektiin on suunniteltu sisältyvän ainakin ympäristökasvatusta ja mikroluottoja ympäristön kannalta kestäville hankkeille, mahdollisesti myös jätteiden keruuta ja jätehuollon kehittämistä sekä kuivien, eroosiosta kärsivien alueiden metsittämistä. Tällä hetkellä projektia käsitellään yhtenä osana Suomen partiolaisten laajennettujen valiokuntien konferenssia Espoossa, jossa on paikalla myös kaksi Senegalin partiolaisten edustajaa, Ibrahima Gueye ja Diarietou Gueye. Kun Ibou ja Diarie palaavat takaisin Senegaliin, he voivat antaa uutta tietoa siitä, missä projektin suhteen mennään. Sen jälkeen käynnistyvät myös vierailut muissa projektiin osallistuvissa partiolaisten toimintakeskuksissa: Niakharissa, Fimelassa, Koldassa ja mahdollisesti myös Diourbelissä, jossa olenkin jo kerran käynyt.

Näin alkuvaiheessa olisi kai tärkeintä sopeutua ja löytää oma tapansa osallistua paikalliseen elämään ja kulttuuriin, mikä onkin osoittautunut haasteellisemmaksi kuin osasin kuvitella Suomesta lähtiessäni. Erilaisuus täällä liittyy tietysti jonkin verran myös olosuhteisiin, mutta ehkä enemmän kulttuuriin ja kieleen. Itse en enää pidä Senegalia varsinaisena kehitysmaana, vaan elämä täällä on mielestäni hyvinkin kehittynyttä. Lähinnä tunnen itseni kehittymättömäksi, koska kaikki muut osaavat ranskaa ja wolofia ja heiltä sosiaalisten kontaktien luominen ja ylläpitäminen tuntuu käyvän luonnostaan. Myös monet käytännön asiat kuten ostoksilla käynti sujuvat paikallisilta paljon sujuvammin, koska he tietävät miten täällä toimitaan. Ehkä tämä on sitten sitä kulttuurishokkia, josta paljon puhutaan, tai sitten vain omaa omituisuuttani...

Lähinnä siis kielitaito ja ihmisten supersosiaalisuus täällä ovat osoittautuneet jonkinlaisiksi kompastuskiviksi, koska itse en aina jaksa olla niin sosiaalinen enkä edes pysty samanlaiseen sosiaaliseen kanssakäymiseen tällä rajallisella kielitaidolla. Pitäisi kuitenkin jaksaa yrittää eikä lannistua... Ranskaahan tänne tultiin oppimaan ja tutustumaan toisenlaiseen kulttuuriin, nyt siihen on tilaisuus. Pelkkä tarkkailu on kuitenkin turhauttavaa, jos ei itse pysty osallistumaan. Tämä tuli todettua ensi kertaa kunnolla reilu viikko sitten, kun maanantaina 9.3. vietettiin yhtä islamilaisen maailmaan suurista juhlista, profeetta Mohammedin syntymäjuhlaa. Juhlan nimi on Le Gamou ja sitä kokoonnutaan viettämään yhdessä, niin kuin Suomessa joulua, mutta täällä vaan paljon suuremman ihmismäärän kanssa. Ihmiset matkustavat paikallisten hengellisten oppaiden, marabouiden, kotipaikkakunnille ja viettävät siellä juhlan aaton, varsinaisen juhlapäivän ja usein vielä päivän tai pari sen jälkeen. Mboroa lähellä oleva Tivaouanen kylä on suosittu juhlapaikka siellä asuvan maraboun takia ja sinne siis lähdimme porukalla. Koska en ole kokenut partiolainen tai festareilla kävijä, telttamajoitus jo sinänsä oli stressaavaa ;) Ihmisiä oli paljon ja läpi illan ja yön kuunneltiin uskonnollista laulantaa arabiaksi, joten nukkumisesta ei meinannut tulla mitään. Juhlan henkeen kuuluu myös se, että syödään hyvin ja hengaillaan yhdessä, mikä on tietysti mukavaa, mutta koska paikalla oli niin paljon vieraita ihmisiä enkä usein ymmärtänyt kieltäkään, en oikein päässyt mukaan juhlatunnelmaan.

Juhlan jälkeen seurasi paluu arkeen ja lyhyt kolmipäiväinen työviikko. Nyt viikonlopun jälkeen tekisi kyllä jo mieli päästä kunnolla käsiksi töihin ja siihen suuntaan ollaankin pienin askelin menossa. Mutta kuten alussa totesin, hankkeiden käynnistäminen vie aina oman aikansa.