Paluu Suomeen

En ollut oikeastaan suunnitellut enää Suomeen palattuani jatkavani blogini pitämistä, mutta ajattelin nyt kirjoittaa vielä pienen jutun niillekin lukijoille, jotka eivät ole vielä kuulleet paluustani. Olen siis nyt ollut taas Suomen maaperällä jo melkein kaksi kuukautta ja aika on tavallaan mennyt todella nopeasti, mutta toisaalta tuntuu kuin olisin ollut täällä jo ikuisuuden.

Sopeutuminen takaisin tänne on sujunut yllättävän kivuttomasti, koska olin etukäteen kuullut, että paluu voi olla jopa suurempi kulttuurishokki kuin lähteminen uuteen maahan. Paluuni jälkeen olen tavannut Suomeen jääneitä ystäviäni, nauttinut ruokavalikoiman monipuolisuudesta ja siitä, että Helsingissä on kerrankin kunnon luminen talvi. Kuten Kepassa pidetyssä palanneiden vapaaehtoisten tapaamisessa todettiin, paluun jälkeen oli ehkä meneillään jonkinlainen kuherruskuukausi oman kotimaan kanssa, mutta senkin jälkeen on edelleen ollut enemmän hyviä päiviä kuin huonoja. Myös uniongelmani ovat tältä erää historiaa ja olen nukkunut kuin tukki lähes joka yö siitä lähtien, kun saavuin Suomeen.

Noin kuukausi sitten aloin myös etsimään töitä, mikä onkin osoittautunut melko haastavaksi hommaksi näillä työttömyysasteilla ja hakijamäärillä. Aluksi hain töihin erilaisiin kiinnostaviin järjestöihin - maahanmuuttoon ja monikulttuurisuuteen liittyvään projektiin, erääseen luonnonsuojeluprojektiin ja SPR:n varainkeruukampanjan koordinointiin - mutta sittemmin hakuehtoja on ollut syytä laajentaa. Ihanteellista olisi, jos pääsisin hyödyntämään viestintätaitojani ja kansainvälistä työkokemustani, mutta toisaalta olen ennenkin viihtynyt myös asiakaspalveluhommissa. Pidän edelleen yhteyttä Senegaliin lähes päivittäin ja tarkoitukseni on palata sinne todennäköisesti viimeistään kesän lopulla, riippuen hieman työtilanteestani. Yhteydenpito on varmasti myös suurelta osin estänyt vaipumasta alakuloon.

Woomal-hankkeen tilaan suhtaudun varovaisen optimistisesti, koska perusta hankkeelle on saatu luotua tämän ensimmäisen vuoden aikana: toimintakeskukset on kunnostettu, henkilökunta ja ympäristökasvatustilaisuuksien vetäjät koulutettu, mikroluottokassat perustettu ja ympäristökasvatusta on järjestetty pitkin syksyä. Nyt pitäisi vielä saada käyttöön virallinen ympäristökasvatusmateriaali, jotta tilaisuuksia olisi helpompi vetää saman kaavan mukaan eikä jokaisen vetäjän tarvitsisi suunnitella niitä erikseen. Myös mikroluottojen myöntämisehdot kaipaisivat täsmennystä ja hankkeen koordinointi vahvistusta. Näihin asioihin saadaan kuitenkin luultavasti piakkoin korjausta esim. hankkeenseurantamatkan ansiosta ja asiat ovat etenemässä hyvään suuntaan paikallisten toimijoiden ansiosta. Vielä on kaksi vuotta aikaa saada asiat rullaamaan ihanteellisesti tulosten saavuttamiseksi ja ympäristön tilan kohentamiseksi.

Poissa ollessani lähipiirissäni tapahtui yllättävän paljon muutoksia tai ehkä muutoksiin vain kiinnitti enemmän huomiota, kun oli itse poissa Suomen kuvioista lähes vuoden. Ystäviäni on tullut raskaaksi ja eronnut, on ostettu asuntoja ja aloitettu tauolla olleita opintoja, ja tämä kaikki melko yllättäen. Omassa elämässäni asuminen Senegalissa oli toki myös erittäin suuri ja ehkä kauaskantoinenkin muutos. Lähtiessäni olin tosin odottanut muuttuvani jotenkin radikaalimmin ihmisenä ja palattuani takaisin en kokenutkaan muuttuneeni niin kovin paljon. Käsitykseni "kehitysmaista" on kuitenkin ehdottomasti avartunut ja muuttunut myös positiivisemmaksi nähtyäni omin silmin, että median länsimaissa välittämä hieman skandaalihakuinen ja hyvin kapea-alainen kuva Afrikan maista ei ainakaan Senegalissa vastannut todellisuutta. Myös jonkinasteista hienosäätöä omassa itsessäni tuntuu tapahtuneen, koska kokemukseni Senegalissa ovat varmasti jollain tavalla muokanneet minua. Olen tällä hetkellä tyytyväisempi elämääni kuin ennen lähtöäni Senegaliin ja se on hyvä merkki. Myös itse matkan aikana tunsin kaikista kommelluksista huolimatta ja ehkä myös niiden ansiosta olevani jotenkin enemmän elossa. Ja siihen kai tässä elämässä tulisikin pyrkiä.